Virkistystä vanhuksille

 

Korona-ajasta johtuen ei ollut mahdollista järjestää virkistystyötä vanhusten parissa kesällä 2020. ​Jouluna 2019 lahjoitetut joulukorttirahat tullaan käyttämään myöhemmin tähän tarkoitukseen. Kiitos kaikille lahjoittaneille.  

 

LAHJOITA VIRKISTYSTÄ VANHUKSILLE JA TYÖLLISTÄ SAMALLA PAIKALLINEN NUORI

Ensi kesänä Kankaanpään 4H palkkaa lahjoitusvaroilla nuoria vanhusten virkistystehtäviin Kankaanpään Mäntykalliokotiin. Nuoren tekemä työ voi olla mm. lehden lukua, viriketuokion pitämistä, ulkoilua, valokuvien katselua, keskustelua, musisointia tai muuta seuran pitoa. 

Yritykset, yhdistykset ja yksityiset henkilöt voivat kauttamme lahjoittaa tunteja. Lahjoitussumma käytetään lyhentämättömänä tähän toimintaan. Yhden tunnin hinta on 20€, joka sisältää nuoren palkan sivukuluineen sekä koulutus-, työllistämis- ja kirjanpitokulut.

Työtuntien lahjoittaminen tapahtuu seuraavalla tavalla: Tilillemme Kankaanpään Osuuspankkiin lahjoitetaan summa, joka vastaa haluttua työtuntimäärää. Esimerkki: 2 tuntia aikaa vanhukselle, lahjoitat 40€ tilille. Minimilahjoitussumma on 20€.

Työtunteja lahjoittaneet tahot sekä kertynyt kokonaistuntimäärä julkaistaan tällä nettisivullamme. Jos et halua nimeäsi julkaistavaksi, ilmoitathan tästä yhdistykseemme.

Lisätietoja asiasta antaa toiminnanjohtaja Annukka Järvelä, kankaanpaa@4h.fi, 050 353 3721